Puukaupan ja metsänhoitotöiden kaupankäynti

Kaavio. Esimerkki puukauppaprosessista hyödynnettäessä metsätietostandardien puukauppasanomia.

Puukaupan ja metsänhoidon standardisanomien tarkoituksena on mahdollistaa jopa paperiton puukaupan ja metsänhoidon tarjous- ja sopimusprosessi. Sanomakokonaisuus mahdollistaa sähköisen puukaupan tai metsänhoitokohteiden teettämisen niin, että tietoja voidaan siirtää puukaupan ja metsänhoidon sopijaosapuolten (metsänomistaja ja puunostaja / metsänhoitopalveluja tarjoava organisaatio) välillä sähköisesti.

Puukaupan tiedonsiirtojen standardointityön pohjana on ollut Tornatorin ja Stora Enson yhdessä luomat puukaupan sähköisen tiedonsiirron käytännöt ja tietosisällöt. Sähköinen tiedonsiirto oli ollut näiden toimijoiden kesken jo käytössä, kun tämä pohjatyö päätettiin ottaa kansallisen metsätietostandardoinnin lähtökohdaksi. Standardointiprosessissa muut toimijat toivat pohjaratkaisua täydentävät näkemyksensä mukaan lopulta hyväksyttyyn standardisanomien kokonaisuuteen. Suomen Puukauppa Oy:n perustamisen myötä puukaupan ja metsänhoitotöiden standardisanomiin tehtiin vuonna 2016 Suomen Puukauppa Oy:n esittämiä muutoksia, ja muutostöitä on tehty myös vuoden 2017 aikana sähköisen puukauppapaikan kehitystyön tueksi. Kuutio.fi-palvelussa esiteltävien leimikoiden tiedot noudattavat standardin tarjouspyyntösanoman tietosisältöä.

Puukaupan lisäksi standardiin on luotu mahdollisuus metsänhoitotyökohteiden välittämiseen. Puukaupan prosessiin 1) tarjouspyyntö, 2) tarjous, 3) tarjouksen hyväksyntä, 4) sopimus on sisällytetty mahdollisuus pyytää tarjousta myös metsänhoitokohteiden töiden toteuttamisesta. Esitettyyn tarjouspyyntöön toimijat voivat vastata tarjouksella metsänhoitokohteista. Puukaupan ja metsänhoidon tiedonsiirron prosessia on kuvattu erillisessä kaaviossa, joka kuvaa erityisesti puukaupan toimijoiden keskinäistä mahdollista tiedonsiirtokäytäntöä hyödynnettäessä standardisanomia.